30.5.2017

Björkhem

Käytiin pari viikkoa sitten katselemassa juhlapaikassamme ja testailemassa samalla pöytäjärjestyksiä yms. Tiesimme, että siellä oli tarkoitus viime vuonna remontoida ja näky olikin todella positiivinen. Juhlapaikka oli muuttunut kelta-ruskeasta ihanan vaaleaksi ja raikkaaksi. Seinät sekä penkit oli maalattu valkoisella ja vaaleanharmaalla. Kammottava hirvenpääkin oli siirretty piiloon. Muuta suurempaa muutosta ei ollut havaittavissa, mutta kyllä siellä kelpaa juhlia!

ennen



nyt

18.5.2017

Flower power!

Visio hääkukista hääjuhlan osalta on ollut alusta alkaen selvä. Meillä tulee maljakoihin harsokukkaa ja neilikoita leikkoina. Nämä tullaan toteuttamaan itse.


Suurempi mietinnän aihe on morsiuskimppu, jonka haluaisin olevan rento, mutta kuitenkin näyttävä ja kekseliäs. Kävimmekin tuossa muutama kuukausi sitten eräässä kukkakaupassa ja siellä oli niin ammattitaitoinen myyjä! Oikein ilahdutti, kuinka hänellä oli niin kivoja ideoita! Voi olla, että päädymmekin tilaamaan kukat sieltä. Samoin tulemme tilaamaan sieltä vieheet ja mahdollisesti myös heittokimpun. Kaikki muut ostamme leikkoina.

Tässä hieman kuvia minkä tyylistä kimppua olen visioinut.











kuvat Pinterest

11.5.2017

Kutsut

Koska kaikki vieraatkin ovat jo saaneet kutsun, ja moni vastannutkin, uskaltanen julkaista materiaalia kutsuista myös täällä. Kutsujen kanssa pysyin lähestulkoon täysin alkuperäisessä visiossa. 

Väänsimme parin kaason kanssa kutsut oikeastaan jo syksymmällä valmiiksi postitusta odottamaan.  Työ sujuikin mukavasti sarjatyönä, samalla karkkeja napostellen ja kuulumisia vaihdellen. Sisäpuolen tekstit tulostelin ja liimailin myöhemmin itse, kun pitsinauhat olivat kunnolla kuivuneet. 

Postimerkit meinasimme aluksi tilata jollain omalla kuvalla, mutta lopulta päädyimme hintasyistä valmiisiin sormusmerkkeihin. Söpöt tarrat kirjekuoriin tilasin Vistaprintiltä.







kutsut valmiina lähtöön



8.5.2017

Jaiks!


For your happy tears

Mä oon aikamoinen turhuuksien keksijä, jos mieheltäni kysytään. Mutta itse koin tarpeelliseksi tehdä vieraillemme pikkuiset lahjat kirkkoon. Ja nämä lahjat ovat siis pienet pussukat, joissa on sisällä yksi nenäliina onnenkyyneliä varten.

Askarreltiin nämä yhden kaasoni kanssa itseasiassa jo jonkin aikaa sitten, mutta unohdin kirjoittaa tänne näistä. Tilasin sellofaanipussukat Taitoisa.fi- verkkokaupasta ja tarrat tein itse koneella ja tulostin tulostuspaperille. Nenäliinat lähikaupasta :)